Kakka Canada Goose

Ladataan...
Lotteriet

Raskain mielin täytyy kertoa teille mun Canada Goose Solaris Parkasta. Sain takin joululahjaksi. Se on ihana – lämmin ja muhkea. Kahden viikon täysin normaalin käytön jälkeen huomasin kuitenkin, että takin kumpaankin hihaan on tullut vaaleaa kulumaa. Toisesta hihasta myös tikkaus oli purkaantunut.

Järkyttyneenä kiikutin takin välittömästi takaisin ostoliikkeeseen. Takki ei kuitenkaan ole halvimmasta päästä, joten luulisi sen kestävän hiukan kauemmin kuin kaksi viikkoa. Liikkeen myyjä oli oikein ystävällinen, ja takki lähti maahantuojalle katsottavaksi.

Hihassa on kulumaa koko sauman matkalta. Paikoitellen sauma on kulunut kiiltäväksi.

Maahantuojan tuomio oli tyly: Tuotteessa ei ole vikaa.

Olen hiukan ymmälläni. Onko se sitten joku Canada Goosen ominaisuus? Siis se, että hihan saumat kuluvat valkoisiksi ja paikoitellen kiiltäviksi. Ja, että tikkaukset sinkoilevat kahdessa viikossa? En voi kuin nauraa Goosen sivuilla olevalle elinikäinen takuu -tekstille.

Myyjä korjautti tikkaukset tuolloin ompelijalla. Ilo siitä ei kuitenkaan ollut kovin pitkäaikaista, ne nimittäin purkaantuvat taas.

Mitenkään aivan järisyttävä tilanne ei tietenkään ole. Takki pysyy kasassa, eikä kangas ole ainakaan vielä kulunut puhki. Ei kuitenkaan ole mukavaa, kun on hintalapun mukaan ostanut laatua, mutta onkin saanut jotain aivan muuta.

Nyt, kun pakkaset ovat laantuneet, kiikutan takin pian takaisin liikkeeseen, jossa ovat siis koko ajan olleet oikein ystävällisiä (toisin kuin maahantuojalla). Katsotaan, mitä meinaavat nyt. Kovin kestävältä ratkaisulta ei kuitenkaan tunnu se, että saumat korjattaisiin taas.

Mitä olette mieltä, mitä voisin vaatia, vai pitääkö tyytyä kohtaloonsa? Onko muiden Gooset ok?

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Palauta takki. Mielestäni koko merkki on Suomessa viime vuoden aikana ollut pelkkää habitusta ja uusinta muotivillitystä, saat rahasi takaisin ja voit käyttää ne paljon viisammin etkä kävele Goosen logo otsassa :)

Lotteriet
Lotteriet

No aika huono maku jäi kyllä. Ostin rotsin, koska oon niin vilukissa ja halusin suojaan noilta monsteripakkasilta.

En kyllä menis vannomaan, että ne suostuu sen ottamaanedes takaisin, kun "tuotteessa ei ole virhettä".

Vierailija (Ei varmistettu)

Lämmin se on varmasti :)

Mielestäni se on kuluttajan harhaanjohtamista jos ulkoisesti on selkeästi nähtävissä virheitä ja erityisesti jos takille annetaan elinikäinen takuu. Kannattaa olla yhteyksissä kuluttajavirastoon jos maahantuoja ei suostu hyvittämään..

Larry (Ei varmistettu)

Mul on ollut miesten, vissiin expedition, takki kolmatta vuotta. ja voin vain kehua. Kyseissä mallissa ei ole juurikaan saumoja, mutta resoreissa olen huomannut hieman kestävyys kysymyksiä näin kolmantena vuonna. Ja treenikassia kuljettaessa on ilmavuus ja siten myös lämmittävyys kärsinyt, mutta kokeilen vielä ensi talven. Takki oli todella hintansa väärtti!

Vierailija (Ei varmistettu)

Tuo vaalea kuluma ei ole ihan pikkujuttu, siksi ystävällisen vihaisena vaatisinkin uuden. Ystäväni huikean kalliin Mulberryveskan ompeleet lähti karkaileen heti kohta ostamisen jälkeen. Ei saanut uutta laukkua tilalle.

Maahantuojan pitäisi ehkä kilahtaa sinne Ruottiin päin, olisko siitä sit apua...?

A

FORESTI (Ei varmistettu)

Itse ostin thaimaasta canada goosen takin ja oon ollu suht tyytyväinen kyseiseen takkiin, mutta huono puoli on ollu siinä, että takin kääntö puolen toppauksista on alkanu karkailla tämän canadan hanhen höyheniä, jotka sitten on tarttunu muihin vaatteisiini ja harmikseni käytän takin alla usein tummia vaatteita ja silloinhan ne höyhenet oikein loistaa näitten tummien tekstiilien päällä.

Takki on ollu hintansa väärti ainakin tämän talven hirmu pakkasten osalta, mutta joudun varmaan mennä ensi alku talvesta etsimään uutta lämmintä untuva takkia koska, omat dressmanin karvanpoistaja rullat on nyt finaalissa ja eihän ensi talvena voi olla missään tapauksessa samanlainen takki.

Toinen huijattu (Ei varmistettu)

Tässä terveiset toiselta huijatulta.
Canada Goosella ei ole ensimmäistäkään jälleenmyyjää Aasiassa.
Ei niin missään Aasian maassa.
Takit tehdään Torontossa ,Kanadassa.

Itse tulin huijatuksi kiinalaisten scammereiden toimesta.
Heillä oli "ale-kauppa" netissä.
Sivu vilisi Canada Goose logoja.Typeryyksissäni menin ostamaan peräti kaksi Expedition Parkaa näiltä huijareilta.
Pakettiseurannasta huomasin tuotteen lähteneen matkaan Kiinasta.
Canada Goose'n vastauksenhan jo näittekin.
Piraattikopiot ovat aitojen valmistajille todella iso ongelma.
Aitojen tuotekehittely ja viimeiseen asti hiottu laatu tekee niistä ikoneita.
Tinkimättömän laadun vuoksi ne ovat myös hyvin kalliita.
Kun joku hikipaja aasiassa kursii laatutuotetta muistuttavan huijauksensa,kasaan,siinä ei ole mitään alkuperäisestä ideasta.
Älkää antako höynäyttää itseänne,kuten itselleni kävi

Lotteriet
Lotteriet

Vierailija,

ehkä täytyy ottaa kovat aseet käyttöön, jos muu ei auta. Katsotaan :)

Larry,

joo olen kuullut Expeditionista vaan hyvää muiltakin. Oiskohan se sitten mallikohtaista. Tossa Solariksessa on tikkauksia ja saumoja siis paljon ja vähän jokainen niistä on kulunut. En vaan halunnut Expeditionia, kun ei ole niin kovin naisellinen :)

A,

Olen vaan niin nynny vaatimaan mitään. Pitää ehkä ottaa joku ilkeä ystävä mukaan :) Kuulostaa muuten pahalta toi Mulberry-asia, koska sellaistakinhan olen harkinnut http://www.orientaldelight.be/juttu/mulberry-bayswater-vai-loma

FORESTI,

Kurja juttu. Thaimaan takki ei sitten tainnut olla ihan aito oikea ;) Ehkä voitaisiin ensi talveksi harkita kotimaisia Joutsenen rotseja? Sais siitä töölöstäkin, niin ei tarvitsisi lähteä merta edemmäs takkiostoksille.

Vierailija (Ei varmistettu)

Made in China?

Vierailija (Ei varmistettu)

joutsenenkin takki löytyy jo omasta takaa, petyin siihen pahemman kerran, kun se yhtäkkii muuttu isoksi, varmaan johtuu siitä että laihduin aika paljon. No mutta, mielummin shoppailen thaimaan untuva takkeja ja vaikka mitä muuta ja yhdistän siihen vielä aurinko loman samaan hintaan kuin mitä itse takki maksaa, siis noin 650e.

Vierailija (Ei varmistettu)

"petyin siihen pahemman kerran, kun se yhtäkkiä muuttu isoks, varmaan johtu siitä että laihduin paljon"

Oletko tosissasi?

:D :D

Ei kovin paljon kerro takin ominaisuuksista tollainen "mystinen" (laihdutuksen jälkeinen) muttuminen isoksi :D :D

Lotteriet
Lotteriet

:D no johan on rotsi...

Vierailija (Ei varmistettu)

Pakko myöntää, onhan se aikomoinen rotsi!! se olis myynnissä 100 euroon, muutaman kerran käytetty ja väri on musta, koko on xl!!
Jos on kiinnostusta soittele mulle, puh. 0407202975

Hertta
Lilou's Crush

Minulla on myös Canada Goose, jos 5 vuotta vanha, ja edelleen kuin uusi. Väriltään se on musta, ja myös siihen on joskus tullut tuollaista vaaleaa saumojen kohtiin ynnä muualle, mihin kankaat hankaavat toisiaan. Se on kyllä ollut ihan vain sitten katupölyä/mitälie, eli lähtenyt pois ihan helposti kostealla pyyhkimällä. Mahtaisiko sinullakin lähteä? Toivottavasti!

Lotteriet
Lotteriet

Hertta,

ei se kyllä oo mitään pölyä, valitettavasti. Ja paikoin saumat on kuluneet ihan kiiltäviksi. Mikä malli sulla on? Joko mun yksilö on susi tai sitten se on vaan toi Solaris Parka.

Hertta
Lilou's Crush

No voihan! Mulla taitaa olla expedition parka - se perusmeininki. Toivottavasti saat uuden pian tilalle!

Vierailija (Ei varmistettu)

Lakimies palveluksessasi ;)

Lotteriet
Lotteriet

Ooh, kuulostaa mainiolta :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Löysin tämän vanhan jutun ja kommentoisin omaa kokemustani myös. Ostin joulukuussa 2012 Canada Goosen Trillium parkan ja sama juttu sen kanssa, saumat kulahtivat valkoisiksi parin käyttökerran jälkeen. Kymmenen kerran jälkeen takki näyttää ikälopulta, kangas on kulunut myös kainaloiden alta.
Vein takin takaisin ostoliikkeeseen (Partiovaruste), jossa kovasti kauhisteltiin tilannetta ja luvattiin lähettää takki maahantuojalle katsottavaksi. Ja kuinkas kävikään: sama juttu täällä, takissa ei ole vikaa. Kangas on kuulemma puuvillasekoitetta joka on värjätty kasviväreillä "ekologisesti" ja siksi se kuluu saumoista samoin kuin farkut. Minulla vaan ei ole koskaan farkut kulahtaneet parissa viikossa saumoistaan valkoisiksi...
Ja kaiken huippu tässä oli se, että takki oli matkassa n. 3 viikkoa, vein sen liikkeeseen 2.2. ja pois sen hain 23.2. Se ei kuitenkaan ollut käynyt maahantuojalla edes katsottavana, kun olivat puhelimessa "hoitaneet" asian. (Maahantuoja oli kieltänyt lähettämästä sitä heille. Olivat vain neuvoneet myyjää, mitä pitää kertoa minulle selitykseksi kulumiseen.) Takki oli siis roikkunut liikkeen kaapissa tämän ajan ja aivan turhaan.

Tämän alkuperäisen kirjoittajan asiasta ei myöskään maahantuoja kuulemma tiennyt mitään, koskaan eivät ole koskaan saaneet reklamaatioita näistä takeista. Eli tuskinpa on sekään koskaan lähtenyt myyjäliikettä pidemmälle.

Takille luvataan elinikäinen materiaalitakuu, mutta en tiedä, mitä se kattaa, kun ei ainakaan takin materiaalia. Kaikki kuluminen on normaalia käyttökulumaa. Sanoisin, että takki on täysin laaduton riepu ja olin aivan uskomattoman tyhmä, kun menin moiseen rääsyyn haksahtamaan :(

Lotteriet
Lotteriet

Joo kuulostaa tutulta :( Mä sain uuden takin, joten saa nähdä, miten tämän kanssa käy. Minkä värinen sulla on? Mulla ruskea ja valitettavasti vaikuttaa, että tämä uusikin muuttuu vaaleaksi saumoista, mutta saa nyt nähdä. Tsemppiä takin kanssa, kannattaa tapella!

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei!

Takkini oli ruskea Trillium parka. Nimenomaan oli, koska Partiovaruste antoi minulle takista rahat takaisin. Ei olisi hyödyttänyt antaa uutta ruskeaa takkia, koska sen kanssa olisi ollut samat kulumisongelmat edessä.

Tosiaan tämän asian kanssa oli ihan uskomatonta pelleilyä, maahantuoja on joku yhden miehen firma, joka ei todellakaan ole halukas myöntämään virheitä tuotteessa.
Otin lopulta Kuningaskuluttaja-ohjelman toimittajaan yhteyttä ja kerroin omista ja muidenkin kokemuksista. Toimittaja otti yhteyden tähän maahantuojaan, jonka jälkeen kummasti alkoi tapahtua. Sain tosiaan rahani takaisin ja toinen tällä palstalla kirjoittanut, jonka takista tulivat höyhenet pihalle sai uuden takin.

Jotenkin olisin toivonut toisenlaista kohtelua maahantuojalta ja jälleenmyyjältä, kun kuitenkin kyseessä on olevinaan "premium"vaatemerkki. Fakta kuitenkin on, että jos ostan jostain normaalin halpis toppatakin ja se haalistuu viikossa, saan tasan varmasti uuden tai rahat takaisin.
Nyt sain maahantuojalta ylimielistä örinää puhelimeen hänelle soittaessani ja jälleenmyyjältä (Partiovaruste Tampere) uskomatonta tuubajuttua takin lähettämisestä maahantuojalle ja mm. ohjeistuksen pestä takki itse pesukoneessa, vaikka siinä on vain kemiallinen pesu ja takuu raukeaa siihen paikkaan...

Ja tosiaan maahantuojan numeroa ei ollut oikein mistään saatavilla. Soitin Poriin merkin jälleenmyyjäliikkeeseen, josta sain numeron udeltua. Pikku vinkkinä seuraaville, joiden takit haalistuvat viikossa :-) .

Ja noin muuten takin ostoa harkitsevalle sanoisin, että jos se on pakko hankkia, kannattaamainkin hankkia jonkun muun värinen kuin ruskea.

Annakerttu (Ei varmistettu)

Hei,

Komppaan edellistä kommentoijaa. Ostin viime syksynä (2012) Canada Goosen Trillium -parkatakin, josta höyhenet ovat tulleet tasaisesti käytön aikana kankaasta läpi. Tuotetta käytettiin myyjän välityksellä maahantuojalla, jotka vain totesivat tämän olevan "normaalia". Untuvaa saattaa takista tulla tuppoina, parhaimmillaan yhdellä kerralla tuli kokonainen "untuvaketju", kourallinen untuvaa. Laitoin tämän kasan mukaan maahantuojalle, silti en saanut edes pahoittelua.

Olisiko sinulla antaa maahantuojan numeroa? Sitäkään ei jostain kumman syystä saa mistää..

Yt. Anna
[email protected]

Lotteriet
Lotteriet

Voi ei, muillakin on siis samoja ongelmia. Mä sain kyllä omani hoidettua Goosen maahantuojan kanssa ja asia reilassa. Mulla ei höyhenet tulleet ulos, mutta saumat kuluivat puhki tosi nopeasti. Toivotaan, että asia järjestyy, mutta kyllähän toi luo epäluuloa merkin laatua kohtaan :(

Vierailija (Ei varmistettu)

Tämä teksti tuli vastaan, koska googlailin kyseisen vaatemerkin toimintaa luettuani erään norjalaisen ravintolan linjanneen, ettei sisään pääse Canada Gooseen pukeutuneena: http://www.dagbladet.no/2014/01/12/nyheter/innenriks/canada_goose/mote/d...

Ennemmin paleltuisin kuin käyttäisin Canada Goosea tai muuta untuvatakkia: http://www.dagbladet.no/2014/01/12/nyheter/innenriks/canada_goose/mote/d...

Vierailija (Ei varmistettu)

Oho, alemmaksi linkiksi piti siis laittaa tämä: http://www.examiner.com/article/do-not-support-canada-goose Joka tapauksessa, ilmeisen kehnon laadun lisäksi todella, todella epäeettinen vaate.

Huhti (Ei varmistettu)

Minulla kävi sama ruskean montebello Parkani kanssa ja maahantuoja sanoi että ihan normaalia kulumaa, vaikka hihat olivat joistain kohdista valkoiset ja muualla kiisi, onneksi takissa oli myös toinen vika niin sain uuden tilalle!

T-mu (Ei varmistettu)

Minä ostin 2 talvea sitten langford parkan ja huomasin keväällä että saumat on ihan haalistuneet ja niissä on muutaman mm pituisia reikiä. Jotenkin haiskahtaa että laatu olisi kärsinyt kysynnän räjähtäessä...Optiossa oli iso juttu missä hehkutetaan että samat rouvat ovat niitä vuosikymmenet ommelleet vaan metkalta silti vaikuttaa. Nyt rotsi on partioaitassa ja veikkaan että mun tappioksi jää. Laaduista vielä sen verran että edellinen vastaava ( käytin sitä 10 vuotta ) , tosin north facen olisi edelleen käytössä jos vaimo antaisi :) sen saumat edelleen kuin pakasta vedetyt.

Kommentoi

Ladataan...